Työ ja opiskelu

EU-kansalaiset, samoin kuin Norjan, Islannin, Liechtensteinin ja Sveitsin kansalaiset, saavat työskennellä Suomessa ilman oleskelulupaa. Yli kolme kuukautta kestävä oleskelu täytyy rekisteröidä Maahanmuuttovirastolle.

mies ja tietokone

Työntekijä, joka on jonkun muun kuin edellä mainitun maan kansalainen eli ns. kolmannen maan kansalainen, tarvitsee työntekoa varten yleensä joko työntekijän oleskeluluvan tai muun ansiotyöhön oikeuttavan oleskeluluvan.


Jos etsit töitä Suomesta, tutustu avoimiin työpaikkoihin, luo itsellesi verkostoja, ylläpidä osaamistasi ja ota yhteyttä suoraan työpaikkoihin. Myös suomen tai ruotsin kieltä kannattaa opiskella. Lue työnhausta maspan sivuilta.


Työsuojeluhallinnon verkkopalvelusta löydät tietoa esimerkiksi palkkauksesta, työajasta ja lomista 15 kielellä: Ulkomaalaisena työntekijänä Suomessa


TE-toimistot

Työ- ja elinkeinotoimistosta eli TE-toimistosta saat opastusta työnhakuun sekä tietoa avoimista työpaikoista ja koulutuksista. Opastusta saat myös kuntasi työllisyyspalveluista.

Tutustu Työ- ja elinkeinotoimiston videoihin ja esitteisiin Tietoa uudelle maahanmuuttajalle – TE-Palvelut (arabia, dari, kiina, kurdi/sorani, somali, thai). 

Jos sinulla ei ole työtä tai jäät työttömäksi, ilmoittaudu työttömäksi työnhakijaksi TE-toimistoon viimeistään ensimmäisenä työttömyyspäivänä.

Jos olet EU- tai ETA maan kansalainen, voit ilmoittautua työnhakijaksi Te-palveluiden Oma asioinnissa (tarvitset pankkitunnukset). Voit ilmoittautua työnhakijaksi myös käymällä TE-toimistossa.

Ilmoittautumisohjeet muiden maiden kansalaisille

Ilmoittautumisohjeet EU- ja ETA-maiden kansalaisille

Keski-Uudenmaan Te-toimistot

Mannilantie 28 A, 04400 Järvenpää, Järvenpää – TE-palvelut
Urakankatu 1, 05900 Hyvinkää, Hyvinkää – TE-palvelut

Uudenmaan TE-toimiston yhteystiedot löydät täältä Yhteystiedot – TE-palvelut.  Puhelinpalvelua saa suomen lisäksi englanniksi ja venäjäksi.

Uudenmaan TE-palvelut


Työperäinen maahanmuutto

Suomessa tarvitaan osaavia työntekijöitä ja asiantuntijoita, myös erityisosaamista, jota ei ole saatavissa Suomesta. Te-palvelujen Työhön Suomeen -sivustolta löytyy tietoa työntekijälle ja työnantajalle.

Maspa auttaa työperäisiä maahanmuuttajia kaikissa Suomeen muuttamiseen liittyvissä asioissa, kuten työluvissa, päivähoitopaikan etsimisessä ja lapsen kouluun ilmoittamisessa.

Rekrytointi ulkomailta

TE-Palvelut auttavat yrityksiä, jotka haluavat etsiä ja palkata työvoimaa ulkomailta. Lisätietoja tästä

EU-kansalaiset, samoin kuin Norjan, Islannin, Liechtensteinin ja Sveitsin kansalaiset, saavat työskennellä Suomessa ilman oleskelulupaa. Yli kolme kuukautta kestävä oleskelu tulee kuitenkin rekisteröidä Maahanmuuttovirastolle.
Työntekijä, joka on jonkun muun kuin edellä mainitun maan kansalainen eli ns. kolmannen maan kansalainen, tarvitsee työntekoa varten yleensä joko työntekijän oleskeluluvan tai muun ansiotyöhön oikeuttavan oleskeluluvan.

Ohjeita ulkomaalaista työntekijää palkattaessa löydät täältä >>>


Opiskelu Suomessa

Suomessa koulutusjärjestelmään kuuluvat varhaiskasvatus, esiopetus, perusopetus, toisen asteen koulutus ja korkeakoulutus. Aikuiskoulutus on tarkoitettu aikuisille, ja se sisältää paljon vaihtoehtoja perusopetuksesta korkeakoulutukseen. Tutustu suomalaiseen koulutukseen täältä >>>  

Lisää opiskelusta Suomessa maspan sivuilta.

Jaa juttu: